Puhekieli

Sanotaan, että suomea puhutaan kuten kirjoitetaan. Tällä tarkoitetaan että kirjaimet ja äänteet vastaavat toisiaan. Silti puhuttu kieli eroaa suuresti virallisesta kirjoitetusta kielestä. Tämä saattaa aiheuttaa ongelmia ei-äidinkielisille puhujille. Yleispuhekielen lisäksi puhutaan myös eri murteita ja slangeja. Seuraavassa tarkastellaan yhtä esimerkkilausetta.

Selvin ero on persoonapronomineissa. Esimerkiksi "minä" on puhekielessä lyhyemmin "sä" ja "sinä" on "sä".

• Minä lähden töihin, sinä menet kouluun. -> Mä lähden töihin, sä menet kouluun.

Yleensä d:tä sanan keskellä ei lausuta. Näin ollen, esim.

tehdä -> tehä nähdä-> nähäjuoda-> juuasyödä-> syyävedon -> veonveden-> veen

examples of colloquial forms

Yleensä d on tulosta astevaihtelusta. Esimerkiksi "lähteä: lähden". Näin ollen:

• Mä lähen töihin, sä menet kouluun.

"N" on konsonantti, joka katoaa herkästi. Varsinkin sanan lopusta se usein katoaa. Mahdollisia n-päätteitä ovat muunmuassa:

omistusliiteminun -> minusinun -> sinuillatiivin pääteSuomeen-> Suomeekotiin-> kotii

Esimerkkilause lyhenee jälleen:

• Mä lähe töihi, sä menet kouluu.

Joskus "n" saattaa kadota myös kahden vokaalin välistä:

• Mä lähe töihi, sä meet kouluu.

Muita puhekielisyyksiä:

• Puhuks sä suomee? (Puhutko sinä suomea?)
• Mistä sä oot kotosin? (Mistä sinä olet kotoisin?)
• Mistä sä tuut? (Mistä sinä tulet?)
• Tiijäksä? (Tiedätkö sinä?)
• Emmä tiiä. (En minä tiedä.)
• Mä tykkään susta. (Minä pidän sinusta.)
• Mä oon Helsigis. (Minä olen Helsingissä
)
• Mä lähenny. (Minä lähden nyt.)