Kalevala

Suomen kansalliseepos

Kalevala on Suomen kansalliseepos, runoelma suomalaisten myyttisestä menneisyydestä. Se sisaltää tarinoita maailman synnystä, sankareista ja taikaesineistä.

Elias Lönroth keräsi Kalevalan

Kalevalan kirjoitti Elias Lönroth keräämiensä kansanrunojen pohjalta. Nuo tarinat ja runot olivat kulkeneet kansan keskuudessa suullisena perinteenä, kenties satojen vuosien ajan. Lönnrot aloitti runojen keräämisen Vienan-Karjalasta 1830-luvulla, ja ensimmäinen osa Kalevalasta ilmeistyi vuonna 1835. Uusi, laajempi kokoelma ilmestyi vuonna 1849, ja sitä pidetään Kalevalan nykyisenä versiona. Lönnrot kulki monena kesänä Karjalassa kuuntelemassa vanhojen runontaitajien laulantaa.

Lönrothia innoitti kansallisromanttinen aate: hän halusi luoda suomalaisille historian ja kirjallisen tradition. Ennen häntä suomeksi oli kirjoitettu vain vähän. Muutamat ilmestyneet kirjat olivat oppikirjoja tai uskonnollisia teoksia.

Kalevala ja universaalit myytit

Lönrothin työn tuloksena syntynyt Kalevala on kansalliseepos, kuten Saksan Nibelungeinlied, Kreikan Odysseia tai sumerilaisten Gilgames. Se sisältää vanhoja tarinoita ja myyttejä. Kalevalan myytit ovat yleismaailmallisia: samankaltaisia tarinoita kerrotaan useissa kulttuureissa ympäri maailmaa. Kalevalan alussa kuvataan maailman syntyvän linnun munasta; myös muinaiset egyptiläiset uskoivat että maailman alussa oli muna, josta aurinko syntyi. Kalevalan sankari on vanha tietäjä Väinämöinen, joka muistuttaa Kuningas Arthurin legendan Merliniä.

Vaikka runoja kerättiin useista eri paikoista ja useista lähteistä, Lönnrot oletti että taustalla oli yksi ja sama tarina, joka oli säilynyt kansan muistissa. Todellisuudessa näin ei kuitenkaan ollut, siksi hän muokkasi runoja, ja keksi jopa omiaan saadakseen ne sopimaan olettamansa tarinan juoneen. Kalevala ei siis ole puhtaasti kansaneepos, vaan osittain Lönnrotin sepittämä. Kalevalaa onkin pidettävä ennenkaikkea Lönnrotin itsensä kaunokirjallisena teoksena, vaikka se perustuukin kansanperinteeseen.

Kalevala ja muu kulttuuri

J.R.R.Tolkien, Taru sormusten herrasta - fantasiaromaanin kirjoitttaja, oli aikoinaan kiinnostunut Kalevalasta ja Suomesta. Hänen teoksissaan onkin paljon vaikutteita Kalevalasta. Kalevalassa Sampo on kaikkien tavoittelema vaurautta tuottava taikamylly, samaan tapaan kuin Tolkienin tarinoiden mahtisormus. Tolkien oli kiinnostunut myös suomen kielestä. Keksiessään Keski-Maan haltiakieliä hän käytti suomen kielen sanoja. Hänen kerrotaan kuvanneen ystävälleen suomen kielen opiskelua "Oli kuin olisin löytänyt täyden viinikellarillisen pulloja, joissa oli mitä ihmeellisimpiä viinejä ja ennen maistamattomia makuja. Se aivan huumasi minut..."

Siihen millaisiksi nykyään Kalevalan hahmot kuvittelemme ovat vaikuttaneet Akseli Gallen-Kallelan maalaukset. Monet hänen keskeisistä täistään kuvaavat Kalevalan tapahtumia. Maalauksessa Sammon puolustus Väinämöinen puolustaa sampoa, joka on varastettu Pohjolan hovista. Juuri Väinämäisen hahmo on tullut tutuksi jokaiselle suomalaiselle pitkäpartaisena ankarana miehenä nimenomaan Gallen-Kallelan maalauksista. Ja kenties he jotka ovat nähneet Peter Jacksonin elokuvaversion Tolkienin romaanista, saattavat huomata yhdennäkäisyyttä Gandalfin kanssa.

Kalevala on osa suomalaisten arkipäivää. Esimerkiksi Sampo ja Ilmarinen ja Pohjola ovat suomalaisia pankkeja ja vakuutusyhtiöitä. Lemminkäinen on eräs Kalevalan sankareista ja suomalainen rakennusyhtiö.

Kalevala päättyy kun Väinämöinen purjehtii pois ja lupaa palata vasta tuhannen vuoden päästä. Sakari Topeliuksen sadussa Väinämöinen asuu Turun linnan kellarissa.

Kalevala on suomalaisellekin vaikea ymmärtää

Seuraavassa on näyte Kalevalasta, samasta kohtauksesta, joka on kuvattu Kallen-Gallelan maalauksessa. Kalevalan kieli sisältää paljon vanhoja sanoja, ja se voi olla suomalaisellekin vaikeaa ymmärtää.

Vaka vanha Väinämöinen käänti päätä päivän alta,
luopi silmät luotehesen, katsoi taaksensa vähäisen:
jo tulevi Pohjan eukko, lintu kumma liitelevi,
harte'ista kuin havukka, vaakalintu vartalolta!

Yllättävi Väinämöisen. Lenti purjepuun nenähän,
vaatevarpahan rapasi, päähän pielen seisotaikse:
oli pursi päin pu'ota, laiva laioin kallistua.