4. Maarit ja Antti suunnittelevat matkaa
Eräänä viikonloppuna marraskuun lopulla Maarit ja Antti ajoivat Antin vanhempien kesämökille. Kesämökki oli järven rannalla. Järvi oli jo jäässä, ja Antin vanhemmat olivat tehneet rantaan avannon. He olivat INNOKKAITA AVANTOUIMAREITA. Maarit ei ollut koskaan uinut avannossa. Hän halusi kokeilla, miltä se tuntuu.

Autossa matkalla mökille Maaritin kännykkä piippasi. Hän oli saanut kännykän syntymäpäivälahjaksi, kun oli täyttänyt 18 vuotta pari viikkoa sitten. Maarit otti puhelimen laukusta ja luki tekstiviestin: ”Tulen pian hakemaan sinut. Erkki.” Maaritista tuntui äkkiä, että häntä paleli, vaikka autossa oli lämmin. Hän alkoi kirjoittaa vastausta.
- -Sinä saat paljon TEKSTIVIESTEJÄ, sanoi Antti.
- -Joo, VANHOILTA KAVEREILTA Helsingistä, vastasi Maarit.
Hän kirjoitti: ”Jätä minut rauhaan! Jos vielä häiritset minua, soitan poliisille.”
Mökki oli kylmä, kun he saapuivat. Antin vanhemmat olivat olleet siellä viimeksi viikko sitten. Antti haki liiteristä puita ja sytytti tulen takkaan. Sitten hän kävi myös rantasaunalla sytyttämässä tulen kiukaan alle. Sen jälkeen hän kantoi avannosta vettä saunalle. Sillä aikaa Maarit keitti kahvia kaasuhellalla. Mökissä ei ollut sähköä.
Pian he istuivat takan edessä juomassa kuumaa kahvia ja syömässä KINKKUSÄMPYLÖITÄ, KARJALANPIIRAKOITA ja VOIPULLIA. Antti otti laukustaan ison kasan ESITTEITÄ.
- - Nyt voimme suunnitella matkaa, hän sanoi.
He olivat ajatelleet matkustaa yhdessä ULKOMAILLE joko joululomalla tai keväällä koulun loppumisen jälkeen. He olivat lukion kolmannella luokalla, ja lukion viimeisellä koulu loppui jo helmikuussa. Sen jälkeen oli vain TENTTEJÄ ja KOKEITA.
- -Mihin sinä mieluiten haluaisit matkustaa, kysyi Maarit.
- -Venäjälle, vastasi Antti. Olen käynyt KAIKISSA Euroopan MAISSA, JOIHIN voi matkustaa Interreilillä. Mutta Venäjällä en ole koskaan käynyt, vaikka olen opiskellut venäjää lukion ensimmäisestä luokasta lähtien.
- -Minäkin olen lukenut venäjää, mutta en ole koskaan puhunut sitä. Tässä on esite Venäjän KAUPUNGEISTA. Pietariin, Moskovaan, Sortavalaan ja Petroskoihin on VALMIITA MATKOJA.
- -LEHDISSÄ on viime AIKOINA ollut paljon KIRJOITUKSIA Sortavalasta. Suomalaiset miehet käyvät siellä SEKSIMATKOILLA.
- -Niin. Olen lukenut, että jotkut harjoittavat seksiä ALAIKÄISTEN ja jopa LASTEN kanssa. Se on kauheaa.
- -Ihmiset Sortavalassa ovat niin KÖYHIÄ. Siksi kai siellä on niin paljon PROSTITUOITUJA. Ja tavalliset suomalaiset miehet ovat siellä RIKKAITA.
- -Minä en ainakaan halua matkustaa Sortavalaan. Mutta entä Pietari? Haluaisin nähdä Eremitaasin. Katso NÄITÄ KUVIA!
- -Haluatko siis kiertää MUSEOITA ja katsella VANHOJA TAULUJA? Minua se ei kiinnosta.
- -Sinäkö haluaisit kiertää KAPAKOITA?
- -No, NIITÄKIN… Minusta on mukava vain kulkea KATUJA ja katsella IHMISIÄ ja PAIKKOJA. Välillä voi poiketa KAHVILOISSA ja BAAREISSA, MIELENKIINTOISISSA KAUPOISSA, erityisesti ANTIKVARIAATEISSA, ja vaikka KIRKOISSA. Mutta minusta on tylsää olla monta tuntia museossa ja kuunnella, kun opas kertoo TAULUISTA.
- -Kyllä minäkin haluan kuljeskella ja käydä kahviloissa ja kaupoissa, mutta myös MUSEOISSA ja KONSERTEISSA. En usko, että Eremitaasi on tylsä. Se on tsaarin vanha palatsi, ja siellä on paljon ERILAISIA HUONEITA. Eikä siellä tarvitse kuunnella opasta. Voi kävellä itse missä haluaa.
- -Hyvä on. Käyn saunalla lisäämässä puita. Kohta voimme mennä saunaan ja uimaan.
Pian Maarit ja Antti istuivat saunan LAUTEILLA. Antti heitti paljon löylyä ja Maarit huusi, että riittää jo.
- -Eikä riitä, sanoi Antti ja heitti vielä kauhallisen. Etkö tiedä, että saunassa vallitsee löylyn heittäjän laki? Löylyä saa heittää niin paljon kuin haluaa, ja MUIDEN täytyy mennä alas, jos eivät kestä.
- -Totta. Se on vanha suomalainen sääntö, sanoi Maarit ja meni alemmaksi istumaan. Mutta nykyisin esimerkiksi UIMAHALLIEN SAUNOISSA ihmiset ovat KOHTELIAITA ja kysyvät, saako heittää lisää löylyä. Ja jos joku heittää liikaa, muut ovat VIHAISIA.
Sitten he menivät avantoon. Antti oli usein käynyt avannossa uimassa, mutta Maaritia pelotti. Entä jos hän joutuisi jään alle eikä pääsisi pois… Vesi oli kauhean kylmää. Maarit ui pari sekuntia ja juoksi takaisin saunaan. Mutta jälkeen päin tuntui hyvältä. He kävivät löylyssä ja sitten vielä uudestaan avannossa.
- -Miltä avannossa uiminen tuntui, kysyi Antti jälkeenpäin.
- -Ihanalta, vastasi Maarit.
Ennen kuin he menivät takaisin mökkiin, Antti kävi ottamassa kauhalla jäätä avannon luota.
- -Me tarvitsemme JÄITÄ siideriin, hän selitti.
Maarit nauroi.
- -Minä kyllä haluan juoda jotain kuumaa, hän sanoi.
Mökissä Maarit katsoi, oliko kännykkään tullut VIESTEJÄ. Hän oli saanut kolme uutta tekstiviestiä. Ne kaikki olivat Erkiltä. Maarit sulki puhelimen ja meni Antin kainaloon.
Kysymyksiä tekstistä
- Pelkäsivätkö Antin vanhemmat kylmää vettä?
- Millaisen tekstiviestin Maarit sai matkalla mökille? Keneltä se oli? Mitä Maarit vastasi?
- Millainen mökki oli? Millaisella paikalla se sijaitsi?
- Mitä Antti ja Maarit söivät ja joivat mökillä?
- Millaista matkaa Maarit ja Antti suunnittelivat? Mihin he halusivat matkustaa ja mitä he halusivat tehdä matkalla? Milloin he aikoivat lähteä matkalle?
- Miksi Maaritilla ja Antilla loppuisi koulu jo helmikuussa?
- Mitä Maarit ja Antti olivat lukeneet lehdistä Sortavalasta?
- Ottivatko Maarit ja Antti kovat löylyt saunassa?
- Pitikö Maarit avannossa uimisesta?
- Miksi Antti otti avannon luota jäätä mukaan?
Keskustele
Kysy parilta hänen mielipidettään:
kännyköistä
mökkeilystä
avannossa uimisesta
saunasta ja löylyn heittämisestä saunassa
matkailusta
museoissa käymisestä
tsaarin rikkaudesta jne.
Tee erilaisia kysymyksiä. Aloita esimerkiksi:
Mitä mieltä olet…? + -sta/-stä
Mitä mieltä olet siitä, että…?
Pidätkö…? + –sta/-stä
Mitä ajattelet…? + -sta/-stä
Mitä ajattelet siitä, että…?
Onko sinusta…?
Onko mielestäsi (sinun mielestäsi)…? jne.
Keskustele tai kirjoita
Millainen suhde Maaritilla ja Antilla mielestäsi on? Mitä mieltä olet siitä, että he käyvät yhdessä saunassa?
Mitä ajattelet Erkin ja Maaritin suhteesta? Miksi Erkki ottaa yhteyttä Maaritiin? Mitä hän haluaa Maaritista? Kuka Erkki oikein on?
Antti ja Maarit puhuvat seksiturismista Venäjän Karjalassa. Seksiturismi Suomesta Venäjälle ja Viroon on melko tavallista, koska matka on lyhyt ja elintasoero suuri. Tavallisellakin suomalaisella miehellä on tarpeeksi rahaa maksaa prostituoidulle rajan takana. Mitä sinä ajattelet seksiturismista? Onko se mielestäsi ongelma? Onko se ongelma kotimaassasi?
Kielioppia
Kappaleen kielioppiasia on NOMINIEN MONIKKO.
Nominien monikot ovat tekstissä KAPITEELILLA.
1) Katso tekstin monikkosanoja. Mikä on sanojen perusmuoto, yksikön nominatiivi? Mikä on yksikön vartalo, josta monikkomuoto tehdään?
2) Kirjoita kertomus tai lauseita, joissa käytät monikossa sanoja:
konsertti
auto
kohtelias
koe
keski-ikäinen
puu
piirakka
lehti
vanha
köyhä
Alleviivaa nämä monikkosanat kertomuksessasi. Yritä käyttää sanoja monta kertaa ja eri muodoissa.
3) Kirjoita sanat oikeassa monikkomuodossa.
- Hotellin aamiaisella saimme TUORE SÄMPYLÄ ja KOVA ja PEHMEÄ KANANMUNA.
- Matkalla oli mukana paljon VANHA ja KESKI-IKÄINEN IHMINEN.
- Kun me olemme ULKOMAA, lähetämme aina KORTTI, YSTÄVÄ.
- Illalla monet turistit istuvat myöhään kaupungin KAPAKKA.
- Vanhan kaupungin pikku baarit olivat TURISTI mielestä MIELENKIINTOINEN PAIKKA.
- Ennen matkalle lähtöä olimme lukeneet kaiken, mitä matkakohteestamme kirjoitettiin MATKAESITE.
- Olen käynyt KAIKKI MUUT EUROOPAN MAAT paitsi Belgiassa ja Hollannissa.
- Tavallisesti en käy SUOSITTU TURISTIKOHDE.
- Olen nähnyt paljon niin KÖYHÄ kuin RIKAS MAA.
- .Kaikki matkalaiset ihastuivat hotellin KOHTELIAS TYÖNTEKIJÄ.
- Parasta matkalla oli se, että sai syödä EKSOOTTINEN RAVINTOLA.
- Yritin ymmärtää jotain PAIKALLINEN, ESPANJANKIELINEN SANOMALEHTI, mutta se oli vaikeaa.