7. Erkillä on alibi
Antin kuoleman jälkeen Maarit ei pitkään aikaan syönyt paljon mitään. Hän laihtui melkein kymmenen kiloa. Vaikka hän oli surullinen, hän ei myöskään itkenyt. Hän vain makasi sängyssä ja tuijotti seinää.

- -SYÖ nyt vähän, Maarit, sanoi äiti. Muuten kuolet kohta sinäkin. YRITÄ edes. Tässä on kahvia ja karjalanpiirakoita, vastaleivottuja. MAISTA edes vähän.
Maarit maistoi karjalanpiirakkaa. Hän söi yhden suupalan, mutta hänen oli vaikea nielaista sitä. Hänestä tuntui, että hänellä oli pala kurkussa. Äiti silitti Maaritin hiuksia.
- -ITKE, Maarit, se helpottaa.
Mutta Maarit ei voinut edes itkeä.
- -ÄLKÄÄ MELUTKO, äiti komensi Samia ja Santeria. MENKÄÄ tekemään läksynne!
- -ÄLÄ HÖPÖTÄ, äiti, sanoi Santeri. Huomennahan on vasta sunnuntai.
- -Niin on, mutta huomenna me kaikki menemme Antin hautajaisiin, sanoi äiti. TEHKÄÄ siis kaikki läksyt jo tänään. Ja LUVATKAA, että huomenna käyttäydytte hyvin.
- -Tietysti, sanoivat Sami ja Santeri.
Antti haudattiin Metsäkylän luterilaiselle hautausmaalle. Ensin oli siunaustilaisuus kirkossa. Antin arkku oli alttarin luona. Ennen siunausta lähiomaiset kävivät vielä katsomassa Anttia. Maaritkin kävi. Antin kasvot olivat aivan valkoiset, mutta muuten hän näytti normaalilta, samalta kuin ennenkin. Silloin Maarit alkoi itkeä. Kirkossa oli Antin perhe ja sukulaisia ja ystäviä. Pappi puhui ja laulettiin virsiä. Sitten arkku kannettiin hautausmaalle. Myös Maaritin isä oli kantamassa arkkua. Oli kova pakkanen, mutta kaunis talvinen päivä. Aurinko paistoi ja valkoinen lumi hohti.
Hautausmaalla ihmiset veivät kukkia arkun päälle ja lukivat muistosanat. Pappi heitti vähän hiekkaa arkun päälle.
- - Maasta olet sinä tullut, ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman, pappi sanoi.
Pappi piti haudalla vielä pienen puheen.
- - ÄLKÄÄ PELÄTKÖ kuolemaa, pappi sanoi, sillä kuolema on vain uuden elämän alku.
Mutta Maarit ei uskonut Jumalaan eikä iankaikkiseen elämään taivaassa. Hän ajatteli, että Antin kuolema oli uuden elämän alku vain niille madoille ja toukille, jotka alkaisivat syödä hänen ruumistaan haudassa.
- -TURVATKAA Jumalaan, sanoi pappi vielä. ÄLKÄÄ UNOHTAKO, että hän on luvannut kuulla teidän rukouksenne. ANTAKAA Jumalan auttaa teitä surussanne.
Hautausmaalta ihmiset menivät muistotilaisuuteen seurakuntatalolle. Siellä he söivät ja joivat. Pidettiin vielä joitakin puheita ja laulettiin. Antin kuva oli pienellä pöydällä. Sen vieressä oli kynttilä ja kukkia.
- -SYÖ, SYÖ, SYÖ, hyvä lapsi, sanoivat kaikki Maaritille. He näkivät että hän oli laihtunut. Antin isoäiti sekoitti paljon hunajaa teehen.
- -Jos sinun on vaikea syödä, niin JUO ainakin tämä, että saat energiaa, hän sanoi Maaritille.
Maarit oli jo kertonut Antin isälle ja äidille, mitä Helsingissä tapahtui, mutta Antin isoisä ja isoäiti halusivat vielä kysyä Maaritilta Antin viimeisistä päivistä.
- - Hän oli huonossa kunnossa, kun menin sairaalaan, Maarit kertoi. Sairaanhoitaja kertoi, että hänet oli löydetty puistosta… ja että luoti oli mennyt ihan sydämen vierestä. Antti ei sanonut enää mitään. Mutta hän avasi silmänsä ja katsoi minua. Ja minä luulen, että hän yritti hymyillä.
Rikospoliisit olivat tulleet tapaamaan Maaritia jo sairaalaan. He tekivät jo siellä muutamia kysymyksiä. Maarit kertoi, että joku oli soittanut Antille ja että Antti sen jälkeen oli lähtenyt tapaamaan tätä ihmistä.
- -TULKAA huomisaamuna poliisilaitokselle, sanoi toinen poliiseista ja antoi osoitteen. Yritämme siihen mennessä selvittää, kuka hänelle soitti.
Aamulla Maarit istui poliisiasemalla. Hän ei ollut nukkunut koko yönä.
- - OTTAKAA vähän kahvia, sanoi yksi poliisi ja työnsi Maaritille kahvikupin. – Näytätte väsyneeltä.
- -KERTOKAA sitten kaikki, mikä voi liittyä tähän murhaan.
Maarit kertoi kaiken. Hän sanoi, että soittaja oli varmasti Erkki Paananen. hän kertoi suhteestaan Erkkiin ja viesteistä, jotka Erkki oli lähettänyt. Hän antoi poliiseille Erkin puhelinnumeron. Poliiseilla oli Antin kännykkä. Siihen ei ollut tullut puhelua Erkin numerosta.
- - Puhelu eilisiltana kuuden aikaan on tullut puhelinautomaatista, poliisi kertoi.
Poliisit aikoivat etsiä käsiinsä Erkki Paanasen ja selvittää, oliko tämä soittaja, joka houkutteli Antin puistoon. Ja oliko tämä myös murhaaja, joka ampui Antin puistossa.
Maarit palasi Metsäjoelle. Hänen oli pakko mennä kouluun. Koulussa hän vain istui pulpetissaan eikä nähnyt eikä kuullut mitään. Kotona hän makasi sängyssä. Poliisit Helsingistä soittivat monta kertaa ja tekivät lisää kysymyksiä. He sanoivat, että murhaaja ei ollut Erkki vaan joku muu. Erkillä oli alibi. Hän oli ollut pubissa ihan toisella puolella kaupunkia. Kaikki hänen ystävänsä todistivat, että hän oli ollut siellä.
- - ÄLKÄÄ USKOKO häntä ja hänen ystäviään, sanoi Maarit. Hän se on, hän tappoi Antin, minä tiedän sen. VANGITKAA hänet, PANKAA hänet vankilaan!
- -ÄLKÄÄ HERMOSTUKO, sanoi poliisi. Emme me voi vangita häntä vain siksi, että te uskotte, että hän on syyllinen. Me elämme oikeusvaltiossa.
- -Huomenna meille tulee vieras viikoksi, sanoi isä hautajaispäivän iltana. Hän on vanha ystäväni Helsingistä.
- -Minusta tämä ei ole oikein sopiva aika vierailulle, sanoi äiti. PYYDÄ häntä tulemaan joskus myöhemmin. Annetaan Maaritin surra rauhassa.
- -Olen kutsunut hänet ajat sitten, sanoi isä. Ja hän on jo varmaan matkalla rautatieasemalle. Hän tulee yöjunalla.
- -ÄLÄ VALEHTELE, iskä, Santeri huusi. Et sinä kutsunut häntä ajat sitten. Minä kuulin, kun sinä soitit hänelle eilen. Eikä hän ole sinun vanha ystäväsi…
- -Santeri, ÄLÄ HÖPÖTÄ, sanoi isä. MENKÄÄ nukkumaan, pojat!
Kun pojat olivat menneet, äiti kysyi:
- -Mitä Santeri oikein tarkoitti? Jos hän ei ole sinun vanha ystäväsi, niin kuka hän on ja miksi hän tulee tänne?
- -Äh, Santeri vain höpötti, vastasi isä.
Illalla, kun Maarit oli nukahtanut, hän näki Antin. Antti tuli hänen luokseen ja hymyili.
- -ÄLÄ SURE, rakas, Antti sanoi. Minä olen tässä…
Kysymyksiä tekstistä
- Miten Maarit reagoi Antin kuolemaan?
- Keitä Antin hautajaisissa oli?
- Miksi Maarit alkoi itkeä kirkossa?
- Millainen sää oli hautajaispäivänä? Mikä vuodenaika oli?
- Mitä Maarit ajatteli papin puheesta?
- Millainen oli Maaritin ja Antin viimeinen tapaaminen?
- Miten Antti kuoli?
- Miksi Maarit ajatteli, että Erkki on murhaaja?
- Ajattelivatko poliisitkin, että Erkki tappoi Antin?
- Mitä sinä luulet, oliko murhaaja Erkki?
Kerro omin sanoin
Lue vielä kerran Antin hautajaisista (rivit ). Kerro sitten hautajaisista omin sanoin. Käytä sanoja:
haudata
hautausmaa
siunaustilaisuus
kirkko
alttari
arkku
ruumis
pappi
virsi
Jumala
taivas
iankaikkinen elämä
muistotilaisuus
seurakuntatalo
puhe
kynttilä
Keskustele tai kirjoita
Maarit ei syö mitään Antin kuoleman jälkeen ja laihtuu 10 kiloa. Onko se sinusta normaali reaktio? Syötkö sinä paljon vai vähän, jos olet surullinen tai masentunut?
Miten voi auttaa ihmistä, joka on surullinen? Voiko toinen ihminen auttaa häntä vai onko parempi, että hän saa surra rauhassa?
Dekkareissa eli salapoliisiromaaneissa tapahtuu aina murha, ja poliisi yrittää löytää murhaajan. Poliisi selvittää uhrin ystävien ja perheen jäsenten alibit. Luetko sinä dekkareita? Mikä on paras dekkari, jonka olet lukenut? Millainen murhaaja siinä oli? Mikä oli murhan motiivi?
Kielioppia
Tekstin kielioppiasia on IMPERATIIVI.
Verbien imperatiivit ovat tekstissä KAPITEELILLA.
1) Katso tekstin imperatiiveja. Mikä on verbien infinitiivi? Mikä on verbityyppi?
2) Jatka repliikkejä. Kirjoita positiivinen tai negatiivinen imperatiivilause:
käsky, pyyntö tai neuvo, joka sopii kontekstiin.
MALLI:
Olen keittänyt kahvia. > Ota (ottakaa) kahvia!
En usko sinua. > Älä valehtele!
- Miksi sinä et syö mitään?
- Olen allerginen tupakan savulle.
- Tämä kirja oli kauhean mielenkiintoinen.
- Olen illalla yksin kotona.
- En jaksa kuunnella tuota kauheaa musiikkia!
- Täällä on kuuma.
- Kaisaniemen puisto on vaarallinen yöllä.
- Sinä olet ottanut minun käsilaukkuni!
- Nuo sienet ovat myrkyllisiä.
- Unohdin lompakon kotiin.
- .Keittiössä on hiiriä.
- Kaupungin keskustassa on paljon taskuvarkaita.