Osa 5: passiivi

Antti tutustuu miliiseihin

Pian OLLAAN perillä, sanoi vanha mies, joka istui bussissa toisella puolella käytävää kuin Maarit ja Antti. Miehen nimi oli Onni. Onni oli käynyt Pietarissa 17 kertaa elämänsä aikana. Hän oli käynyt siellä monta kertaa jo silloin, kun kaupungin nimi oli vielä Leningrad ja Venäjä oli vielä Neuvostoliitto.

suomen kieli

Vastapäätä hotellia oli iso hautausmaa, mutta oli jo aika pimeää ja Maarit ja Antti ajattelivat, että olisi parempi mennä käymään hautausmaalla vasta huomenna. Sitä paitsi heillä oli jo kova nälkä. He halusivat äkkiä mennä syömään. He kävelivät pitkin pääkatua, Nevskiä. Sen varrella oli paljon kahviloita ja ravintoloita. He kävivät syömässä yhdessä aika hienossa ja kalliissa ravintolassa (”huomenna ETSITÄÄN joku halvempi”, sanoi Antti) ja istuivat sitten monessa kahvilassa juomassa samppanjaa ja syömässä jäätelöä ja leivoksia. He yrittivät puhua kahviloissa ja ravintoloissa venäjää, mutta välillä se oli vaikeaa eivätkä tarjoilijat aina heti ymmärtäneet, mitä he sanoivat. Loppujen lopuksi he kuitenkin aina saivat mitä halusivat.

Jo matkalla Pietariin turisteja OLI VAROITETTU siitä, että Pietarissa oli paljon taskuvarkaita ja että liikenne oli vaarallinen. Maarit ja Antti yrittivät olla varovaisia. Heillä ei ollut liikaa rahaa mukana, kun he lähtivät kaupungille, ja myös passit he olivat jättäneet hotelliin. He huomasivat pian, että liikenteessä täytyi olla todella varovainen. Suomessa he olivat tottuneet siihen, että autot pysähtyivät suojatien edessä ja antoivat jalankulkijoiden kävellä tien yli, mutta täällä autot eivät antaneetkaan tietä jalankulkijoille.

Kun Maarit ja Antti kävelivät takaisin hotelliin, Antti oli vähän humalassa.

Mutta auto ei pysähtynyt ennen Anttia, vaan ajoi melkein Antin varpaille. Sitten auton oli pakko pysähtyä, koska se aikoi kääntyä Nevskille, mutta Nevskillä kulki autoja eikä se voinut kääntyä vielä. Antti säikähti kauheasti, kun auto ajoi melkein hänen päälleen, ja sitten hän tuli kauhean vihaiseksi. Auto seisoi hänen edessään odottamassa, että pääsee kääntymään Nevskille, ja Antti alkoi potkia autoa. Auto oli hieno musta mersu.

Mutta Antti oli raivon vallassa eikä totellut.

Mersun kuljettaja avasi ikkunan ja huusi jotain miliiseille. Miliisit tulivat ja ottivat Antin mukaansa. Maarit näki, että ne panivat Antille käsiraudat. Maarit yritti selittää miliiseille, että Antti oli syytön ja että mersukuski oli ajanut väärin, mutta miliisit eivät ymmärtäneet häntä. Maarit ei voinut tehdä mitään, kun Antti VIETIIN miliisiautoon.

Onneksi meillä on Onni matkassa, muisti silloin Maarit. Hän juoksi hotellille ja kysyi vastaanotosta, missä huoneessa Onni asui. Onneksi vastaanotossa PUHUTTIIN englantia. Onni oli jo nukkumassa mutta ei suuttunut, vaikka Maarit herätti hänet.

Maarit meni huoneeseensa mutta ei saanut unta koko yönä.

Anttia ei näkynyt aamulla ja Onnin neuvon mukaan Maarit soitti konsulaattiin. Siellä HALUTTIIN tietää yksityiskohtaisesti kaikki, mitä oli tapahtunut. Virkailija lupasi ottaa asiasta selvää ja soittaa sitten Maaritille. Maarit ajatteli istua hotellihuoneessa odottamassa Anttia, mutta Onni sanoi, että hänen täytyy mennä Eremitaasiin. Olihan hänellä kännykkä mukana.

Eremitaasissa Maarit kuunteli oppaan kertomusta siitä, miten Venäjällä ELETTIIN tsaarin aikaan ja kuinka sitten TEHTIIN vallankumous ja viimeinen tsaari perheineen TAPETTIIN. Kaikki oli mielenkiintoista, mutta Maarit ajatteli kuitenkin koko ajan Anttia.

Kun Maarit palasi hotellihuoneeseen, Antti makasi sängyssä nukkumassa. Maarit huusi ilosta ja juoksi halaamaan Anttia.

Kysymyksiä tekstistä

  1. -Millä Maarit ja Antti matkustivat Pietariin?
  2. -Kuka oli Onni? Millainen mies hän oli?
  3. -Missä ryhmän hotelli sijaitsi?
  4. -Mitä Maarit ja Antti ajattelivat tehdä ensimmäisenä iltana? Entä seuraavana päivänä?
  5. -Osasivatko Maarit ja Antti venäjää hyvin? Oliko heillä kielivaikeuksia?
  6. -Mikä Pietarissa voi olla vaarallista turistille?
  7. -Miksi Antti oli niin aggressiivinen, että alkoi potkia hienoa autoa?
  8. -Mitä miliisit tekivät Antille?
  9. -Miten Maarit yritti auttaa Anttia?
  10. -Mitä tarkoittaa votkaturisti?

Kerro teksti omin sanoin

Tässä on avainsanoja (tärkeitä sanoja) tekstistä. Katso sanoja ja yritä muistaa kertomus ja kertoa se omin sanoin.

1.
perillä
vanha mies
bussissa
Pietarissa
17 kertaa
Leningrad
Neva
Nevski
hotelli Moskovassa
niin monta kertaa
innokas kommunisti
Neuvostoliiton aikaan
tuttu ja rakas
ystäviä
2.
kieliä
pärjääkö
keskustan kaupoissa
tullaan
mennään
viedään
lähdetään
kiire
kävellä Nevskillä
huomenna
Eremitaasissa
kauppoja
3.
hautausmaa
huomenna
nälkä
pääkatua
kahviloita
kalliissa
samppanjaa
leivoksia
puhua venäjää
tarjoilijat
4.
oli varoitettu
taskuvarkaita
varovaisia
passit
autot
suojatien edessä
jalankulkijoille
5.
takaisin
humalassa
varo
suojatie
ei pysähtynyt
varpaille
säikähti
vihaiseksi
potkia
mersu
lopeta
ei totellut
6.
kuljettaja
miliisille
ottivat mukaansa
selittää
eivät ymmärtäneet
vietiin
7.
Onni
vastaanotosta
nukkumassa
ennen aamua
Neuvostoliiton aikaan
votkaturisteja
putkaan
vaarallista
konsulaattiin
ei saanut unta
8.
konsulaattiin
haluttiin
virkailija
ottaa selvää
soittaa
täytyy mennä Eremitaasiin
kännykkä
9.
oppaan (opas)
elettiin
tsaarin aikaan
vallankumous
tapettiin
mielenkiintoista
10.
hotellihuoneeseen
nukkumassa
halaamaan
sattuu
lyötiinkö
kovalla lattialla
tapahtui
vietiin
suljettiin
kuulustella
konsulaatista
teetä
suukon
en lupaa

Piirrä

Lue vielä kerran, mitä tekstissä kerrotaan Maaritin ja Antin kävelymatkasta Nevskiä pitkin takaisin hotellille päin. Piirrä sitten kartta ja selitä omin sanoin, mitä tapahtui. Piirrä karttaan mersu, Maarit ja Antti, miliisit…

Keskustele tai kirjoita

Millainen liikennekulttuuri kotimaassasi on? Antavatko autot tietä jalankulkijoille? Onko jalankulkijan turvallista kävellä liikenteessä? Ajavatko autot joskus päin punaista? Oletko käynyt ulkomailla? Missä maissa on mielestäsi hyvä ja missä huono liikennekulttuuri? Mitä haluaisit muuttaa omassa maassasi?

Maarit ja Antti osasivat venäjää aika huonosti ja heillä oli kielivaikeuksia. Oletko sinä joskus puhunut vierasta kieltä, jota et osaa kovin hyvin? Millaisia vaikeuksia tai ongelmia sinulla on ollut? Onko ollut tilanteita, että sinua ei ymmärretä? Oletko joskus sanonut vahingossa jotain hassua? Uskallatko käyttää kieltä, jota osaat vain vähän? Pelkäätkö, että sinulle nauretaan, jos sanot jotain väärin?

Millaisista lomamatkoista pidät? Pidätkö kaupunkilomista vai rantalomista? Mitä haluat tehdä lomamatkalla? Kiinnostavatko sinua esimerkiksi museot? Kiinnostaako maan ja kaupungin historia? Haluatko seikkailla, nähdä ja kokea jotain erikoista? Onko sinulle tärkeää saada kontakti maan asukkaisiin?

Kielioppia

Kappaleen kielioppiasia on PASSIIVI.

Sanat, jotka ovat tekstissä KAPITEELILLA, ovat verbin passiivimuotoja.

1) Passiivia käytetään tavallisesti silloin, kun ei sanota tekijää.

Puhekielessä passiivia käytetään myös monikon ensimmäisen persoonan verbimuotona (me mennään).

Katso tekstin passiivimuotoja ja mieti, milloin merkitys on passiivinen (ei sanota kuka tekee) ja milloin tekijä on monikon 1. persoona (me).

2) Riku Rikollinen on ryöstänyt pankin. Poliisit tulevat pian paikalle. Kirjoita, mitä Riku Rikolliselle TEHDÄÄN…Tekijöitä, agentteja, ovat poliisit, mutta älä mainitse heitä vaan käytä passiivia. Käytä seuraavia sanoja ja ilmauksia (katso sanakirjasta sanat, joita et tiedä):

ottaa kiinni (+ KENET?)
panna käsiraudat (+ KENELLE?)
viedä poliisiasemalle (+ KENET?)
ottaa rahat pois (+ KENELTÄ?)
panna selliin (+ KENET?)
antaa ruokaa (+ KENELLE?)
kuulustella (+ KETÄ?)
viedä oikeuteen (+ KENET?)
tuomita (+KENET?)
panna vankilaan (+ KENET?)

Sisällysluettelo

  1. Kaupungista maalle - kielioppi: astevaihtelu
  2. Puhelu menneisyydestä - kielioppi: nominityypit
  3. Maarit tutustuu Anttiin - kielioppi: verbityypit, rektioita
  4. Maarit ja Antti suunnittelevat matkaa - kielioppi: nominien monikko
  5. Antti tutustuu miliiseihin - kielioppi: passiivi
  6. Antti lähtee omille teilleen - kielioppi: verbin rektiot
  7. Erkillä on alibi - kielioppi: imperatiivi
  8. Isän vieras - kielioppi: superlatiivi ja komparatiivi
  9. Erkin vankina - kielioppi: essiivi ja translatiivi
  10. Maaritin poika - kielioppi: aikaisempien kappaleiden kertausta